Kuukausittainen arkisto:kesäkuu 2012

Pääkirjoitus 28.6.2012

SAISKO OLLA KESÄDUUNIA?

Toiminnajohtaja, Anne Huotari

Kesäduuniblues soi taustalla ja muistuttaa kesän antavan nuorille mahdollisuuden saada työtä ja omaa rahaa. Kesätyöllä on monta muutakin merkitystä, silloin opitaan työssäkäynnin aakkoset. Pitää nousta aamuisin normaalia aiemmin tai valvoa myöhempään muiden kuin omasta tahdosta. Vielä pitäisi jaksaa nousta viitenä aamuna viikossa, vaikka kesäillat kutsuvat kaikenlaisiin houkutuksiin. Rokulipäiviä ei kärsi tulla, sillä kesätyönantajakaan eivät katso niitä hyvällä. Kun työ on annettu, se pitää hoitaa niin kuin on sovittu.

Tuo velvoite koskee myös työnantajia, siis palkat pitää maksaa kuten kuuluu ja taukoja olla työssä työehtosopimusten mukaisesti. Moni nuori ei ole kuullutkaan työehtosopimuksista tai työsopimuksesta ennen ensimmäistä kesätyöpaikkaansa. Kovin ovat samanlaisia sanoja. Työehdot sovitaan valtakunnan tasolla ja työsopimus tehdään työntekijän ja työnantajan välillä. Siihen on kirjattu kaikki tärkeät työhön, työaikoihin, palkkaan ja muut työhön liittyvät asiat.

Työpaikalla pitäisi katsoa myös työturvallisuusasiat, että taakkoja tulee nostettua oikein, ettei selkä venähdä heti alkuunsa. Suojalaseja tai hengityssuojaimia tulee käyttää pölyisissä paikoissa ja turvakenkiä  siellä, missä on nauloja ja muita vaaratekijöitä. Turvallisuutta ei koskaan korosteta liikaa, sillä nuorta elämää ei saa vahingoittaa tai hukata. Kesätöissä on lämpimällä ilmalla hyvä muistaa syödä ja juoda riittävästi, ettei väsymys iske.

Kesäduunirahat ovat monelle nuorelle tärkeä rahoitus talven opiskeluja varten, osalla taas raha tulee ja menee saman tien. Oma työurani alkoi jäkälän keruusta Manamansalossa, kaikki nuoret pääsivät töihin. Laatikosta maksettiin 1,20 mk, joten niillä rahoilla ei päässyt kuin kioskille jäätelön ostoon. Nykyisin työelämän pelisäännöt ja työehtosopimukset koskevat kaikkea työntekoa, myös kesätöitä.

Viikon kuva 28.6.2012

Savirannan koulu

Kuvan on ottanut Sanna Schroderus

 

Juhannuksena

Päiväkirjamaiset merkintäni jatkuvat ”Päiväkirjamerkintöjä” -kurssin innoittamana. Tässä muutamia hajanaisia mietteitä juhannukselta, jonka perheemme vietti olosuhteiden pakosta poissa kotoa ja lähestulkoon neljän seinän sisällä asuntovaunussa ärhäkän kesäflunssan hieman muuttaessa suunnitelmia.

Kesäkuun 23.

Koiranputket, poimulehdet ja puna-ailakit herkkukurkkupurkissa, espanjalaisten kirsikoiden makeus suussa, vaunun oven päällä lokin sulka. Varpaita paleltaa ja käsivarret ovat kylmännyppylöillä. Kesävirus kutittaa kurkkua, ja minä puen ylleni spagettiolkaimisen kukkamekon, koska on juhannus.

Näinä yöttöminä öinä nukun huonosti tai en ollenkaan. Musiikki soi liian kovaa ja tuuli nakkaa markiisin vaunun katolle. Lehtokerttu juttelee taukoamatta koivussa pahviseinän takana. Lapset yskivät ja heräilevät, otsat hehkuvat kuumina vuorotellen. Minä olen äiti, mutten ole ymmärtänyt varata mukaan lämpimiä marjamehuja, hunajaa enkä villapeittojakaan. Miten minä heidät täällä hoidan?

Rannassa on ruskea sumu, hiekka ratisee hampaissa, tuuli pullistaa mekon purjeiksi. Meri kuohuu ja on ihana, mutta minä muistan vain juustokeiton, jota en keittänytkään, koivut, jotka jäivät hakematta portaan pieleen, raikkauden, joka unohtui siivota huoneisiin.

Näin menee tämä juhannus. Täälläkin kukkivat jasmikkeet valkoisina ryöppyinä. Koivut ojentelevat vihreitä oksiaan ja hyttyset purevat sääret paukamille. Pihlajan ohi kävellessä viipyy nenässä imelä tuoksu, kuten juhannuksena kuuluukin.

Kesäkuun 25.

Ja kun eilen illalla sitten vihdoin saavuimme kotiin, piha oli ruohottunut ja viherpeukaloiden arpajaisista voitetut orvokit nuupallaan. Sisällä oli ikävän harmaata, tunkkaista ja sotkuista (tehdäänkö täyskäännös?).

Tänään kuitenkin tartuimme toimeen. Tyhjensimme rannalta kerätyt aarrekivet taskuista, valokuvat muistikortilta, likapyykin ja ruuan tähteet asuntovaunun kaapeista. Heitimme matot pihalle ja reissun rähjäännyttämät vaatteet pyykkikoneeseen (minkälainen masiina pyörittäisi raikkaaksi väsyneen äidin?). Pyyhin kärpäsen paskat ikkunoista, pölykerroksen piirongin päältä, mielestä ikävät asiat.

Kävelimme lämmintä asfalttia pitkin kirjastoautolle reppu selässä, käsi kädessä. Nuuhkimme kesän tuoksua. Lapsi huomasi heiluvaan, korkeaan koiranputkeen tarrautuneen peipon, ja valkeiden siankärsämöiden joukossa yhden lähes pinkin yksilön. Itse huomasin, mikä onni on kävellä hitaasti pienen lapsen tahtiin ja keskittyä asioihin, jotka ehkä muuten jäisivät kiireen jalkoihin. Kotimatkalla reppu oli täynnä lukemattomia tarinoita, tienpientareelta poimimme kurjenpolvikimpun.

Nautimme iltapäiväkahvit omenapuun alla ja lopun päivää lapsilla oli mustikkamehuviikset suupielissään ja nenät kiinni uusissa kirjoissaan. Minä ripustin puhtaita lakanoita koivujen väliin, silitin liinan keittiönpöydälle, asettelin tienpiennarkimpun maljakkoon ja tuoksuvia syreenin oksia toiseen. Saimme anopilta kipollisen juustokeittoa!

Juhannusruusut ovat juuri puhkeamaisillaan kukkaan.

Maria Isoaho

VENTOVIERAAT, mestari ja kisälli…..

Talossa asui vanha mies, joka puhui paljon itsekseen, koska hänellä ei ollut ketään puhekumppania, ei edes kissaa tai koiraa.

-Tänään on ulkotöiden päivä, vanha mies aloitti  aamupuurolautasen äärellä.

Yhtäkkiä hän kuuli äänen, joka vastasi hänelle:

-Eikö sinulla ole täällä sisälläkin tehtäviä? Tee ne ensin! tuntematon ääni kajotti.

Vanha mies ravisti korviaan ja pudisti päätään.

-Mitäs kummaa se tämä on? Olenko minä jo tulossa ihan höppänäksi, kun olemattomat alkavat minulle puhua?

-Et sinä mikään höppänä ole, ihan täysipäinen, tuntematon miehen ääneltä kuulostava puhe jatkoi, mutta ketään ei huoneessa näkynyt.

-Johan on kumma! Tule esiin, jos uskallat, kuka sitten oletkin, vanha huudahti päättävävisesti.

-Uskallanko, totta kai. Pelkäätkö itse?

-E-en, mutta …kun minä yleensä olen touhuillut itsekseni sisällä ja ulkona.

-Nytpä siihen tuli muutos. Saanko tulla?

Vanha mies oli ihmeissään uudesta tilanteesta, mutta antoi vieraalle luvan astua sisään.

Tuvan ovelle ilmestyi pitkätukkainen nuori mies. Väljät housut löksöttivät niin, että takamus näytti roikkuvan polvissa. Huppari oli ainakin kaksi numeroa liian suuri ja housun taskusta roikotti ketjun näköinen viritelmä.

Tulija astui isännän eteen ja paiskasi käsipäivää.

-Terve!

-Terve, terve. Mitenkäs sinä olet eksynyt tänne peräkylälle?

-No, se on pitkä juttu…nuori mies vakavoitui ja siirsi katseensa toisaalle, johonkin kaukaisuuteen.

-Painahan puuta! Minulla olisi tässä vielä sopiva annos pottupuuroa. Oletkos ennen syönyt?

-Enpä ole eläissäni kuullutkaan, varmaan jotain perunaan liittyvää. Eipä taida olla mitään pikaruokaa?

-Ei tosiaan. Aamulla olen haudutellut sitä tunnin verran hellan kulmalla pienellä tulella. Tämä on aina ollut suurta herkkuani. Mamma keitteli aikoinaan ainakin kerran viikossa. Onneksi seurasin sen verran ”sisäkön” puuhia, että nyt kun jäin itsekseni, osaan valmistuksen ja voin herkutella makoisalla puurolla menneitä muistellen….. Otappa lautanen ja maistele ennen kuin alan muistella liikaa.

Nuori mies oli hieman hämillään, mutta totteli isännän käskevältä kuulostavaa tarjousta.

-Hmm, tämähän on aika eksoottisen makuista.

-Miten niin ekstoottista? isäntä tapaili. Pistäpä kunnon voisilmä ja sitten se vasta on ekst.…herkullista.

Nuori mies katsahti isäntää ja lohkaisi melkoisen voikimpaleen, painaisi sen puuron reunalle ja alkoi lusikoida pienin annoksin.

Isäntä seuraili tarkkaan vieraansa syöntipuuhia. Hiljaisuus leijaili tuvassa ja molemmilla ajatukset tuntuivat risteilevän sukupolvien ja kahden kulttuurin välillä.

-Kiitos, ja vielä kerran kiitos! Tämäpä oli herkullisen myönteinen  yllätys. Onneksi ei aina illalla tiedä, mitä kaikkea aamulla on tulossa.

– Juuri niin mammakin aikoinaan opetti. Toinen opetus oli, että talo elää tavallaan ja vieraat käy ajallaan…..nyt, jos mennään entisten oppien mukaan, on pistettävä vaikka penkille pitkäkseen, ettei puuro luule olevansa koiran mahassa. Mitäs siitä tykkäät?

-Minä muuten olen Oskari Hukkanen. Minkäs nimen pappi on sinulle antanut aikoinaan?

Nuori mies tunsi oudon värähdyksen koko kehossaan ja vastasi hiljaisella äänellä:

-Minua on pienenä alettu kutsua Jyrkiksi, siis ei ole kastettu. Äitini oli Meeri Liimatta ja isästä en tiedä.

Oskari meni lisäämään puita hellaan, rypisteli otsaansa ja haroi harmaita hiuksiaan. Jyrki istui pöydän ääressä ja napsutteli sormiaan odotellen isännän kommenttia.

Hellassa tuohiset puut puskivat lämpöä niin, että kohta valurautaiset renkaat hehkuivat punaisina.

Siihen unohtui pitkäkseen meno tällä kertaa, kun isäntä jatkoi utelua:

-Milloinkas sinä Jyrki olet syntynyt?

-26 vuotta sitten elokuussa.

-Mies parhaassa iässä ja …armeijakin käyty?

-Niinpä, kävin tosiaan armeijan ja rippikoulunkin vähän ”yli-ikäisenä” jostain syystä …tai monestakin. Mutta ihan hyviä muistoja ja kokemuksia jäi molemmista.

Oskarin kasvot ilahtuivat silminnähden, hän ojensi jo kumaraisen selkänsä, käveli istumaan Jyrkiä vastapäätä ja jatkoi:

-Minä menin Suomen armeijaan 17-vuotiaana. Sitä kestikin sitten neljä vuotta yhtä soittoa…pauketta ja ryskettä se oli, eikä uskaltanut edes pelätä. Ehyenä selvisin kutakuinkin. Painajaisunia vielä silloin tällöin näyttää niin, että pumppu hakkaa ja hiki pinnassa herättää. Aika aikaansa kutakin! Eipä muistella niitä.

Jyrki kuunteli Oskaria ja isänmaallinen kunnioitus nousi jostain hänen sisältään. Mitäpä hänen oma tarinansa olisi Oskarin kokemusten rinnalla.

-Kerrohan sinäkin jotain itsestäsi, Oskari uteli.

– No, minä olen ollut sellainen kiertolainen pienestä pitäen. Lapsuus meni lastenkodissa. Peruskoulun sain käytyä ja sitten olen etsinyt itseäni ja paikkaani tässä yhteiskunnan sekamelskassa.

Armeijaa ennen ja sen jälkeen on ollut pätkätöitä ja joutenoloa. Siinä sitä on ollut aikaa kokeilla vaikka mitä. Olinpa vähällä sortua huumejengin komentoonkin. Onneksi silloinen tyttökaverini oli saapasryhmässä ja sai minut järkiini. Sen verran kuitenkin kokeilin aineita, että pääsin omasta tahdostani vieroitushoitoon.

Nyt asun tukiasunnossa ja sain luvan kokeilla oleilua ”ulkomaailmassa” ihan kokonaisen viikon ajan. Toissapäivänä pakkasin reppuni ja virittelin vanhan polkupyöräni ajokuntoon. Hyvinhän tuo pelasi. Pari kertaa kettingit lähtivät ylämäessä. Ihmeen hyvä oli tämä soratie …ja kesäiset maisemat koko matkan. Viime yön telttanukkuminenkin toi mieleen monenlaisia muistoja.

-Vai semmoinen Jyrki ….ja semmoista tarinaa…On se niin erilaista nykyään nuorilla ja kaikilla ihmisillä. Sitä minä vaan tässä ihmettelen, miten sinä rohkenit kertoa elämästäsi minulle, aivan tuntemattomalle vanhalle ukolle?

-No, mutta päästithän sinäkin minut, tuntemattoman pitkätukan sisälle. Siinä se!

Oskari ja Jyrki katsoivat toisiaan huojentunut hymy koko kasvoilla. Katseet olivat täynnä luottamusta ja rehellisyyttä.

Aurinkoinen alkukesän päivä oli ehtinyt jo iltapäivään. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Kirkkaat valonsäteet tunkeutuivat tuvan ikkunasta punaruutuisten salusiinien takaa vaaleanpunaisten pelargonien välistä heittäen varjon pirtin pöydälle.

Kärpänen pörräsi tyhjän puurolautasen ympärillä. Oskari otti tekemänsä nahkaisen lätkän ja pläjäytti tarkalla otteella niin, ettei pörrännyt enää. Sitten isäntä meni mietteissään tarkistamaan hellan tulta, heitti vielä pari kalikkaa ja tuumasi:

–     Nyt kyllä kiehautamma oikein tolokut kahvit. On näitä porinoita  jo tullut kahvin edestä.

–     Voi, kiitos! Minä kun en ole oppinut kahvin makuun. Ihan pelkkä vesi kylmänä tai kuumana on parasta. Teetäkin juon hyvin harvoin.

–     Sittenpä pistän sulle vesipannun ja itselleni lämmitän aamullista pöönävelliä.

Samassa Jyrkin hupparin taskusta kuului terävä piippaus.

–     Onko sinulla pommi taskussa? Oskari kysäisi veitikkamaisesti.

–     Ei sentään, tämä on sellainen tarkistusnavigaattori. Minun täytyy vastata siihen, että tukiasunnolla tietävät minun olevan tallessa enkä huuhan teillä.

–     Ilmoitakin sitten heti, etteivät lähetä etsintäpartiota perääsi Ja sano myös, että täällä on todistaja paikalla.

Jyrki näppäili viestin helpottuneena.

–     Onko seuraava ilmianto huomenna?

–     Kyllä vain… onneksi tämä tekniikka pelaa.

–     Millainen matkaohjelma sinulla on tälle ”vappausviikollesi”?

–     Kartan mukaan ajattelin ajella tuon järven ympäri. Matkaa kertyy n. 150 km, elikkä 20 -30 km päivässä. Ei tarvitse pitää kiirettä. Voi ihailla maisemia ja tutkailla omia tuntemuksia.

–     Vai sellainen suunnitelma. Minullapa olisi ehdotus..vaihtoehto, jos passaa?

–     No, mikä?

–     Tässä on päästy niin erinomaiseen alkuun ja tutustuttu. Sinähän voisit asustella luonani vaikka koko loppuviikon. Tekisit pyöräretkiä tästä käsin. Sitten voitaisiin tarinoida kaikki väliajat. Nyt kyllä voitaisiin pistää jo tälle illalle sauna lämpiämään ja pumppailla vettä kaikki saavit täyteen.

Kyläkauppias tuo huomenna täydennystä muonavarastoon puutelistan mukaan. Pari kertaa viikossa saa tavarat ihan tupaan asti. Kyllä täällä palvelu pelaa.

–     Mutta enhän minä voi jäädä vanhan miehen elätettäväksi ….tai no, sillä ehdolla, että maksan osuuteni, voisin viipyä pari päivää. Mielelläni tekisin jotain apupojan hommia. Mitä sinä muuten olitkaan suunnitellut tämän päivän ulkotöille? Kuulin, että suunnittelit jotain itseksesi silloin, kun olin oven takana kuulolla.

–     Jaa-a…se taisi olla ikkunanpesua ulkoa päin tai sitten kasvimaan kunnostusta sen verran, että saan istutettua muutaman rivin pottuja …..jos sitä vielä jatkossakin keittelisi pottupuuroa.

–     Siinähän minullekin olisi pikkuhommia, kun vaan opastat. Minulla nimittäin voi olla aikalailla peukalo keskellä kämmentä näissä askareissa.

–     Mitäpä tässä aikailemaan. Ei muuta kuin kättä päälle ja työsopimus on voimassa toistaiseksi!

Kohta parivaljakko asteli saunapolulla ….ikään kuin mestari ja kisälli, isäntä ja oppipoika. Molemmat tärkeitä toisilleen – Jyrki juttukaverina ja Oskari opastajana – ilman ennakkoasenteita.

Teksti&kuva: Marja Leskinen

Kainuun Rastiviikoille Työvoimatalon tuotteita

Ensimmäistä kertaa Kainuun Rastiviikoille järjestetään Kainuulaisten ruoka- ja käsityötuotteiden oheismyyntikoju.  Tuotteita toimittavat mm. Kiantama Oy (Biokia), Villiaromi Oy, Namelli Oy, Osuuskunta Ärmätti, Valkoliekki Oy ja Melalahden Hunajarengas.

Yrittäjä Mika Kraskoff esittelee osaa mehiläisyhdyskunnistaan

Melalahden Hunajarenkaan yrittäjä Mika Kraskoff kehuu kainuulaista hunajaa laadultaan erittäin hyväksi. Hän myy yleensä tuotettaan Paltamon K-kaupassa ja Seppälän maalaismarkkinapäivillä, mutta kysyntää olisi enemmällekin määrälle ja kauempanakin, jopa Saksassa asti.  Kraskoffin päätoimi on kuitenkin kalastus ja hunajantuotantoa hän ei halua kovin paljon enää kasvattaa.  Kraskoff on käynyt Helsingin Yliopiston järjestämän, yrittäjyyteen valmistavan mehiläishoitokurssin ja Hunajarengas on siirtynyt hänen hallintaansa toukokuussa 2005.  Kraskoffilla on alle 20 mehiläisyhdyskuntaa ja sen lisäksi myös lampaita.

Työvoimatalolta lähtee Rastiiviikkojen myymälään valikoima tynnyriaiheisia pieniä puutuotteita, koruja sekä tietenkin suosikiksi kohonneita poppana-tuotteita, varsinkin laukkuja.

Rastiviikko alkaa tulevana sunnuntaina 1.6. Kajaanin Joutenlammen alueella ja kestää seuraavaan perjantaihin 6.7.2012. Suunnistajia on ilmoittautunut kisoihin melkein 4000 henkeä ja sen lisäksi vieraita odotetaan noin kahden tuhannen verran.

Rastiviikon kotisivut löytyy osoitteesta http://krv.rastiviikko.fi/