Kuukausittainen arkisto:tammikuu 2013

Viikon Eino 31.1.2013

2013-01-31-EINO-LEINO-kuva

Lataa tästä tämänkertainen Viikon Eino .pdf – tiedosto omalle koneellesi.

Kuvan on ottanut Herra Erkki.

Herra Erkin mukana metsässä

025

Vuosi on mennyt siitä kun aloitin juttusarjani retkistä lähimetsiin. Olemme seuranneet kerran kuussa otetuissa kahdessatoissa kuvassa, miten näkymät muuttuvat vuodenaikojen ja sään mukaan. Matka on edennyt viimevuoden helmikuun lopusta kevään, kesän ja syksyn kautta uuteen talveen. Tämän kertaisen retkeni myötä pääsin toteuttamaan haaveeni ikuistaa tutut kohteet talvisessa kuun valossa.Tämän mahdollisti se, että sain mukaan retkelle ystäväni herra Esan, jonka hieman omaani parempi kuvauskalusto soveltuu myös kuvaamiseen vaativissa olosuhteissa. Lähdimme matkaan perjantaina 25.1. kello kahdeksan maissa illalla ja olosuhteet olivat tarkoitukseen täydelliset.

Pakkasta noin 10 astetta ja ilma kirkas ja tyyni. Mukaan varaamani taskulamppu ja otsavalo olivat tarpeettomia, sillä silmän mukauduttua vallitsevaan valoon, metsässä kulkeminen oli yhtä vaivatonta kuin päivänvalolla. Tämä saattaa yllättää kuvaajan, sillä näennäisestä valoisuudesta huolimatta kuun valon kirkkaus on vain murto-osan auringon pilviselläkin säällä antamasta valosta. Silmä sopeutuu kamera ei. Sen vuoksi valoitusajat kuvattaessa ovat sen verran pitkiä, että jalusta on välttämätön, eikä nopeaa liikettä ilman lisävaloa voi kuvata. Ei se kyllä ollut tarpeenkaan, koska puut ja muut maiseman rakentavat elementit eivät tunnetusti ole kovinkaan ripeitä liikkeissään.

No minun ei tarvinnut valotusaikoja miettiä koska herra Esa hoiti kuvaamisen ja minä vain osoitin paikat joista toivoin kuvia otettavan. Sieltähän ne kuvasarjata löytyvät tutut kohteet, mutta jotain erilaista niissä on. Kuun valo tuo kohteisiin sadunomaisen viehättävän tunnelman ja näkymät ovat tuttuudesta huolimatta erilaisia. Nautin todella kaksi ja puolituntisesta retkestämme öiseen metsään, eikä herra Esakaan vaikuttanut tyytymättömältä. Suosittelen muillekin. Tämän sarjan viimeisen jutun myötä jätän hyvästit näissä merkeissä ja kiitän molempia lukijoitani kuluneesta vuodesta.

Nauttikaa kuvista

Herra Erkki

043 049 051 057 018 024 025 028 035 039 040

Raanu, katoava kansanperinne

Pirjo ja Paltamon raanu

Paltamon työvoimayhdistyksen kutomapuolella työskentelevä Pirjo Karjalainen esitteli ”muutamia kymmeniä vuosia sitten” tekemäänsä Paltamo raanua. Raanuja on aikanaan ollut useimmissa taloissa ja mökeissä ympäri Suomea, ne ovat olleet eräänlaisia taideteoksia. Nuoremman sukupolven edustajana raanu on itselle suhteellisen tuntematon käsite, mutta tässä lisää informaatiota tästä katoavasta, mutta  mielenkiintoisesta kansanperinteestä.

Raanu on perinteinen suomalainen seinätekstiili ja useimmilla paikkakunnilla on oma raanunsa. Raanun sidoksena on ripsi ja kudelankojen väriä vaihtamalla saadaan aikaan erilaisia vaaka- ja pystyraitoja, joista kuviot muodostuvat. Raanuja on käytetty aikanaan suomessa seinätekstiilinä, mutta  on näitä käytetty myös peitteenä.  Erityisesti Karjala raanua pidetään erityisen kauniina ja Pirjo kertookin hänen äitinsä joskus tällaisenkin tehneen.

Sain etuoikeuden nähdä Pirjon parikymppisenä tekemää Paltamo raanua, josta alkoi välittömästi huokua historian havinaa. Saatoin jo kuvitella vanhan mökin, jonka seinällä raanu on toiminut eräänlaisena taideteoksena.  Pirjo kertoo oppineensa raanun tekemisen aikanaan kansalaisopiston järjestämällä kurssilla, jonka tekemistä hän on yrittänyt siirtää nuoremmille polville. Hän oli mielellään osallistunut kurssille, koska tuohon aikaan ei ollut syrjäisemmällä seudulla Paltamossa kovinkaan paljoa muuta viihdykettä. Kiitollisena tästä Pirjo kertoo olleensa aina kiinnostunut käsitöistä ja onkin tehnyt kaikkea mahdollista kutomisesta metallitaiteeseen. ”Ainoa mitä en ole tehnyt on posliinimaalaus” kertoo Pirjo.

Raanuja on siis erilaisia ja oli todella hienoa nähdä, että Paltamollakin on omansa. Raanuja löytyy useammilta vanhemman sukupolven edustajilta ja heillä varmaankin löytyy tarinoita, miten ovat itse käyttäneet kotona olleita taideteoksia. Kannattanee siis tiedustella tästä katoavasta taiteesta siitä tietäviltä ja mahdollisesti yrittää itsekin saada tehtyä oma teos seinälle.

PR

Laihduttajan unelma

Kirjamarkkinat pursuvat oppaita laihduttajille. Eikä ihme, sillä suomalaisetkin ovat ylipainosta kärsivää kansaa. Etenkin naiset janoavat tietoa, millä keinoilla päästä tavoitteisiin, sillä kilojen kertyminen on todella nopeaa ja helppoa puuhaa niille, jotka ovat taipuvaisia lihomiseen. Kiloista eroon pääseminen vaatiikin tahdonlujuutta ja tämän kirjan luettuani väittäisin myös tietoa.

Yksi uusimmista dieettikirjoista, kajaanilaislähtöisen Kaisa Jaakkolan Hormonidietti – opas yksilölliseen täsmälaihdutukseen, antaa jo nimessään lupauksen jostakin uudesta, täsmälaihdutuksesta. Ahaa, kiinnostus herää, voiko tosiaan täsmälaihduttaa.

Kirja on mielenkiintoista ja soljuvaa luettavaa, asiatekstiä arkikielellä. Ensinnäkin kirjoittaja ottaa laihdutuksen kokonaisvaltaisesti ja sekoittaa keitokseen ripauksen omia kokemuksiaan. Se ei tyydy toteamaan, että vähemmän ruokaa ja lisää liikuntaa, jonka ohjeen yleensä antavat langanlaihat henkilöt, joiden itse on vaikea saada lisäkiloja, vaikka haluaisivatkin. Jaakkola todistelee kirjassaan, ettei laihtuminen ja lihominen olekaan niin yksinkertainen juttu, vaan kyse on yksilöllisestä kokonaisuudesta, johon vaikuttaa niin hormonitasapaino, unen riittävyys kuin suoliston toiminta, niin toki sekin vaikuttaa, mitä ja milloin pistät suuhusi ja moni muu asia.

Unen tuominen laihdukseen mukaan on yllättävä veto ja ainakin minulle uusi tieto. Jess, lopultakin löytyi syy, miksi homma ei pelitä, vaikka syö vähemmän ja liikkuu enemmän ja laskee kaloreita pilkkujen kera. Toinen mielenkiintoinen veto kirjassa on hormonitasapainon tärkeys ja jokaisen ihmisen yksilöllinen tilanne hormoniensa kanssa. Kirja antaa lisätietoa hormoneista, joita on harvoin yhdistetty painonhallintaan. Kiitos, tämä osio kirjasta opetti myös ymmärtämään kehon toimintoja monipuolisesti.

Jaakkolan mukaan ylipaino on oire huonosti voivasta ihmisestä, jolla kaikki ei ole tasapainossa kehossa. Sen tajuaminen auttaa ymmärtämään, mitä pitää tehdä. Et pelkästään kidu laihduttamalla, vaan nimenomaan kohennat omaa terveyttäsi, se vaikuttaa motivoivalta. Tämä dieettikirja antaakin eväät tutkimusmatkalle omaan kehoon ja sen hyvinvointiin. Laihtuminen alkaa, kun saat vatsan toiminnan ja suoliston kuntoon ja se vaatii tietynlaisia ruokailutottumuksia.

Kirjassa painotetaan myös kortisolin, siis stressihormonin merkitystä napaläskin kertymiseen. Kyse on myös sisäelinten rasvan kertymisestä, mikä on vaarallinen riski esimerkiksi aikuistyypin diabeteksen puhkeamiselle. Niinpä laihduttajan on tartuttava stressitekijöihin. Osui ja upposi, siitäkö johtuu painonnousuni. Kyllä se on yksi syy, mutta stressiin liittyy helposti epäsäännöllinen ruokailu. Ruokapäiväkirjan pitämien jonkin päivän valaisee asiaa, jos tuntuu, että enhän minä juuri mitään syö…

Kirja on täynnä asioita, joita pitäisi tehdä ja selitykset täsmälaihduttamiselle löytyvätkin hormoneista, sillä eri hormonien epätasapaino kerryyttää painoa eri paikkoihin, kuten kortisoli navan ympärille, insuliinin eritys vaikuttaa selkämakkaroihin ja jenkkakahvoihin, naishormonit reisiläskeihin jne. Kun tiedät, mikä on ongelmakohtasi, voit ensiksi kiinnittää huomiota siihen ja lukea tarkasti juuri siihen vaikuttavat hormonikappaleet kirjasta.

Jaakkola heittää sinulle kolme tärkeää kysymystä. 1. Miten syöt? 2. Milloin syöt? 3. Mitä syöt? Yksinkertaista ja helppoa. Jos olet itsellesi rehellinen, huomaat kyllä epäkohdat toiminnassasi ja voit kohtuullisen helposti muuttaa niitä. Eikä sinun tarvitse nähdä nälkää, päinvastoin, pitää syödä oikeita ja terveellisiä ruokia riittävän usein ja sopiva määrä.

Näin löysin itselleni aloitusaskeleet. Ensiksi unta lisää kortisolihormonitason tasapainottamiseksi ja oikeaan aikaan meno unille. Toiseksi syön 6 pientä, 80 % tarpeesta täyttävää, ateriaa päivässä. Nyt tiedän, millanen ”ateria” on ja olennaista on niiden tiheys 3-4 tunnin välein ja riittävän pieniä. Yllätys yllätys, jo muutaman päivän päästä ei tee mieli enää herkkuja. Mieli on muuttunut, kirja on tehnyt tehtävänsä, munkki näyttää rasvamöhkäleeltä sokerikuorrutuksineen, yäk. Sen sijaan ateriani rahkapurkki ja marjoja houkuttelee puoleensa.

Ajattelin koota työpaikalleni ryhmän elämäntapamuutokseen halukkaita ja näytämme muille, että tahtoa riittää, tulokset näkyvät viimeistään kesällä, kun kuoriudumme talvivaatteista kevyempiin kuteisiin. Tahdosta ja oman kehon toiminnan tiedosta se on kiinni. Tervetuloa terveellisempään elämään. Kiitos Kaisa Jaakkolalle herättelystä!

Kirja-arvio: Hormonidieetti -opas yksilölliseen täsmälaihdutukseen, Kaisa Jaakkola (ISBN 978-951-31-5897-2)

AH

Pääkirjoitus 31.1.2013

Nollasopimuksilla pallo jalassa

Toiminnanjohtaja Anne Huotari

Vuosien myötä ovat yleistyneet niin sanotut nollasopimukset. Allekirjoittaessaan sellaisen työntekijä sitoutuu työskentelemään yritykselle nollasta maksimityöaikaan tietämättä lainkaan etukäteen, milloin on töitä ja milloin ei.

divide-by-zero

Törmäsin tällaiseen sopimukseen ensi kerran seitsemän vuotta sitten. Siivoojaa pidettiin löysässä narussa yhteen työnantajaan, vaikka töitä ei todellisuudessa ollut edes joka viikko. Työntekijä ei uskaltanut tarjoutua töihin muille työnantajille, vaikka töitä oli työsopimuksen tehneelle työnantajalle vain satunnaisesti.

Viime aikoina tästä ongelmasta on alettu onneksi julkisuudessa keskustelemaan, koska erityisesti nuorille on tarjottu nollasopimuksia. Heillä ei ole aina tietoa, mitä oikeuksia työntekijällä on ja voiko toiselle työnantajalle tehdä töitä yhtä aikaa. Kyllä voi. Vaikka työsopimus on voimassa, työtä voi tehdä muuallekin. Molemmille työnantajille on toki hyvä kertoa tilanne, ettei työntekijä voi jäädä kotiin odottelemaan, tuleeko puhelua työpäivästä vai ei. Sitähän nollasopimus käytännössä tarkoittaa, jatkuvaa varuillaan oloa ja odottamista.

Ongelmia nollasopimuksista tulee myös muille työnantajille, jotka tarvitsisivat työntekijöitä. Työntekijä on kinkkisessä asemassa, kun ei tiedä, milloin tulee päällekkäinen työkeikka. Eihän tuollaisessa tilanteessa voi omaa elämää suunnitella tai lapsille luvata mitään, sillä usein nollasopimukset  koskevat myös viikonlopputöitä.

Ammattiliittojen olisi syytä käydä työnantajien kanssa pelisäännöt selviksi, että kaikki tietävät pelisäännöt ja mikä on oikein ja kohtuullista.

AH