Etusivu 10.05.12

Minusta äidiksi

Minä en muutu koskaan, ajattelin joskus. Joskus, oli aika, jolloin en ollut äiti.
Minä muutuin paljonkin, silti minä olen se sama ihminen sisimmältäni mitä ennen äidiksi tuloa. Toisinaan kun katson peiliin, en ole välttämättä se jona itseni muistan, ne jäljet ovat taistelujälkiä äidiksi tulosta, ne jäljet kannan ylpeänä.

Lue lisää.

Rahaa jaettiin Paltamossa

Suomen kulttuurirahaston Kainuun rahaston 44. vuosijuhla sujui varsin viihtyisissä merkeissä Korpitien koululla maanantaina. Koulun ruokalassa paljastettiin taiteilija Riitta Uusitalon kaksiosainen taideteos, jota en ryhdy tässä senkummemin kommentoimaan, mutta selvästikin kyse on taiteesta. Värikäs teos sopii koulun ruokalaan erinomaisesti.

Lue lisää.

Mitä teet kun Paltamon hanke päättyy?

Kysymys hankkeen jälkeisistä suunnitelmista voi tuntua terveystarkastuksessa kysyttynä äkkiseltään oudolta. Mutta tarkemmin kun mietitään, siinä kiteytyy Paltamon työvoimayhdistyksen työterveyshuollon yksi tärkeimmistä tehtävistä –työntekijöiden työkykyisyyden ja tulevaisuuden työllistymiskyvyn tukeminen.

Lue lisää.

Mikä ihmeen koulutustili?

Ensi kuulemalta kuulostaa hyvältä sekä koulutus että tili. Mutta mistä ihmeestä oikein on kysymys?

Lue lisää.

Saturnus, tuo renkaistaan kuuluisa kiertotähti on aurinkokunnan toiseksi suurin planeetta

Paljaalla silmällä Saturnus näkyy pienenä valopilkkuna, koska keskietäisyys auringosta on n. 1,4 miljardia kilometriä ja valovoima ei ole niin suuri kuin Venuksella, joka loistaa kirkkauttaan iltaisin läntisellä taivaalla.

Lue lisää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s