Etusivu 20.12.12

Heikin läksijäiskakkukahvit vihkivät Ajatusten Kierrätyskeskuksen

SAM_0661Työvoimatalolla 3,5 kk dokumentoija-kehittäjänä toiminut Heikki Rantala näki sittenkin ideoimansa Ajatusten Kierrätyskeskuksen sisustettuna ja valmiiksi laitettuna läksiäispäivänään. Välillä nimittäin näytti jo hieman epätoivoiselta, kun projekti ei näyttänyt etenevän. Niinikään Heikin ideoima kehittäjä-ryhmä patisteli työtilan tekemisessä mukana olleita tahoja ja viimeiset työt tehtiin tällä viikolla.  Kehittäjä-tiimi jää toimimaan Työvoimatalossa Heikin lähdönkin jälkeen ja ideoimaan projektille jatkoa, sekä toimimaan moottorina projekteissa, lievittämässä esimiesten ja toiminnanjohtajan työtaakkaa.

Lue lisää.

WetDogissa lauletaan karaokea

Pirjo PetroffKaraokepiirin vetäjä Jani jäi hyvin ansaituille kesä- ja isyyslomilleen marraskuun lopussa, joten karaokepiirin vetovastuuta tarjottiin työvoimaklubille juuri tulleelle pubiyrittäjälle Pirjo Petroffille.

Pirjo suostui ja valinta olikin varsin luonnollinen, sillä hänen pyörittämässään pubissa WetDogissa, karaokelaitteet ja levyt on jo olemassa. Karaokepiiri siirtyi siis laulelemaan pubin tiloihin 20.11 alkaen.  Samalla laulajat saavat harjoiteltua pubin omaa biisilistaa niin, että kaveriporukassa voikin sitten illanvietossa pubissa käydessään hurmata ystävät osaamalla pubin laululistan ulkoa!  Karaokepiirin kokoontumisissa on keskimäärin noin kymmenisen laulajaa ja piiri kokoontuu tiistaisin 11.30 – 13:30.

Lue lisää.

Keskusjärjestöiltä uusia keinoja nuorten saamiseksi työelämään

ihmiset,käsitteet,liike-elämän käsitteet,liiketoiminnat,miehet,musertunut,nääntyminen,paperit,paperityö,pinot,pulpetit,toimistot,toimistotyöntekijät,tyhjä,työ,työpaikat,työtaakat,valokuvat,väsynyt,ylikuormitettu,ylityöllistetty

Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK
Akava
Valtion työmarkkinalaitos
Kirkon työmarkkinalaitos


Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat saaneet valmiiksi esityksen, jossa järjestöt ehdottavat uusia keinoja nuorten työelämään pääsyn helpottamiseksi.

Lue lisää.

Turvallisesti tietokoneella

MB910001067Netissä on kaikkea mukavaa, mutta ikävät asiat saavat kovin paljon huomiota. Tietoturvasta on ollut runsaasti puhetta mediassa. Pääsääntöisesti tavallisen ihmisen ei tarvitse olla huolissaan, mutta on asioita joita voi ottaa huomioon. Parhaat keinot suojautua ovat terveen järjen käyttäminen, virustorjunnan pitäminen ajan tasalla sekä epämääräisten verkkosivujen välttäminen.

Lue lisää.

Elämä vs. kuolema

elämäElämää ylistetään, rakastetaan, palvotaan. Elämästä haaveillaan, elämää odotetaan. Elämästä tehdään lauluja, runoja, elokuvia. Elämän alkua; syntymäpäivää juhlitaan. Elämää ihannoidaan. Elämää tutkitaan.

Kuolemaa inhotaan ja pelätään. Kuolemasta ei edes haluta puhua, kuolema on tabu.

Elämä ei ole tasapuolinen, se kohtelee meitä eri tavoin. Elämän ensi hetkilläkin olemme jo eriarvoisia; toinen syntyy terveenä toinen ei.   Elämää voi muuttaa ja parantaa rahalla ja vallalla, elämää voit ostaa. Elämä pettää, sillä joskus se jää tulematta. Elämä huijaa, lupaa useasti enemmän kuin antaa. Elämä voi olla tosi rankkaa ja vaikeata, jopa kärsimystä. Elämä voi olla kidutustakin. Elämä ei vapauta meitä, vaan sitoo. Elämällä voit alistaa. Elämä kuihtuu ajan myötä.

Lue lisää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s